Skip to main content

Blogi

Vuosi yrittäjänä

Hurraa! Luova toimisto Mialo täytti yhden vuoden. Yrityksen vauvavuosi on siis takanapäin, ja siihen on mahtunut niin ilon pirskahduksia kuin harmituksen aiheita. Ensimmäisen vuoden kunniaksi kaivelin vähän lukuja eetteriin.

Ensimmäinen vuoteni yrittäjänä sisälsi mm.:

352 romutettua ennakkoluuloa yrittäjyydestä

Minulla oli paljon ennakkoluuloja yrittäjyydestä etukäteen. ”Yrittäjä raataa 24/7. Yrittäjä ei lomia pitele. Yrittäjä ei öitänsä nuku.” Ja mitä näitä nyt on. Olen halunnut alusta asti luoda sellaisen pohjan yritykselleni, että minulla on hyvä olla. Pidän lomia, pidän vapaata silloin kun siltä tuntuu ja lepään vapaa-ajalla. Yrittäjyyden ei todellakaan tarvitse olla uuvuttavaa tai täysivaltaista, vaikka se monesti sinne päätyyn valitettavasti ajautuukin.

42 asiakasta

Hurja määrä ihmisiä ja kohtaamisia! Tähän lukuun laskin kaikki tahot, joiden kanssa olen tehnyt itse työksi määrittelemiäni toimia. Tietenkin joukossa on pieniä asiakkuuksia, joille olen ottanut yhden kuvan ja siitä lähettänyt laskun, sekä suurempia asiakkuuksia, joille teen isompia kokonaisuuksia.

3662 sähköpostiviestiä

Monta kertaa on vuoden aikana sähköpostini ilmoitusnappi syttynyt. Yhteydenpito yrityksessäni hoituu pääasiassa sähköpostitse. Toki paljon viestejä kulkee myös WhatsAppilla tai muuten puhelimitse.

8 hyväntekeväisyysprojektia

Koin tärkeäksi yrittäjyyden alkutaipaleella tehdä projekteja ilmaiseksi siksi, että pystyn kasvattamaan portfoliota ja saan juuri sellaisia projekteja, joita haluaisin jatkossa tehdä. Näillä projekteilla on ollut helppo lähteä viemään yritystäni juuri sellaiseen suuntaan, mihin haluan sen jatkossa menevän.

5  alihinnoiteltua tarjousta 

Hinnoittelu on ehdottomasti urani haastavinta osa-aluetta! Tarjoan paljon erilaisia palveluita, eri laajuisia projekteja ja eri kokoisille asiakkaille, joten hinta on lähes jokaiselle asiakkaalle eri. Ja se jos mikä on ollut hankalaa! Käytännössä kokeilemalla olen löytänyt hyvät käytännöt hinnoitteluun ja se on vaatinut myös monta hutitarjoustakin, jolloin olen joutunut tekemään valtavan määrän työtä pilkkahinnalla, kun omat arvioni menivätkin pieleen. Vaikka nämä alihinnoitellut projektit ovat korpeneet, on niistä kyllä irronnut oppiakin valtavasti. 

1 itse pidetty somekoulutus

Pidin marraskuussa ensimmäisen koulutukseni ikinä! Harmi, että koronatilanne kamppasi hyvän koulutusbuugin jo alkutekijöihinsä, enkä ole halunnut pitää läsnäoloa vaativia koulutuksia sen jälkeen. Toivottavasti tähän saataisiin pian muutosta, sillä paikan päällä koulutuksissa on ihan oma tunnelmansa! Jatkoa siis tälle saralle on luvassa, kunhan tilanne sen sallii.

2 sivubisnestä 

Olen useasti somessa puhunut siitä, että yrittäjyys avasi silmäni sen suhteen, että yrittäjänä tuntuu että mikä tahansa on mahdollista. Yrittäjyyden myötä ajatuksen lukot avautuivat ja bisnesideoita tulee jatkuvalla syötöllä. Olenkin tässä vuoden aikana tehnyt tälle luovalle toimistolle aputoiminimen Käyppälä Wörks, jossa on verkkokauppa laatimilleni tuotteille. Perustimme myös kaveriporukalla lifestyleyrityksen NUUKA Clothingin, jonka visuaalisesta ilmeestä ja brändistä olen vastuussa.

1 muutto 300 km päähän

Muutin alkuvuodesta kotikonnuilleni Laihialle, Pohjanmaalle. Onneksi suurin osa asiakkaistani oli täällä jo valmiiksi, joten suurta muutosta fyysinen muutto ei tuonut yritykselleni. Suurin muutos taisi tapahtua imagossa. 😀 Aiemmin olin turkulainen mainostoimisto, nyt olen mainostoimisto maalta. Eikä imagon muutos minua haittaa, päin vastoin. Koen, että maalaisuus on ehdottomasti  valttikortti mainostoimistomaailmassa! 

Muutama kymmenen harmaata hiusta 😉

Vaikka yrittäjyys on ollut erittäin hieno matka tähänkin asti, ei pidä unohtaa niitä harmaita hiuksia. Onhan niitä tässä matkan varrella kertynyt rutkasti, milloin kirjanpidosta, milloin taas projektien venyneistä aikatauluista. Aikalailla niistäkin on selvinnyt hyvällä asenteella ja sillä, että ottaa erheistä opikseen ja tekee seuraavalla kerralla asiat vähän paremmin. 

Rutkasti yhteistyöverkostoa ja uusia ihania ihmisiä elämään! <3 

Ihmiset, joiden kanssa on saanut tehdä tämän vuoden töitä, ovat kyllä kaiken yrittämisen suola. On yhteistyökumppaneita, asiakkaita, kilpailijoita ja paljon eri tahoja, joiden kanssa saan olla tekemisissä. Vaikka saan tehdä päivittäin yrittäjänä sellaisia asioita, joista nautin, on erittäin tärkeää että matkan varrella on huipputyyppejä!

Kiitos ensimmäisestä Mialon vuodesta!

<3: Sanna-Kaisa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Palaa blogisivulle!

Rohkeasti vaan, mä olen kiva!
  • hello@mialo.fi
  • +358 50 305 5648

© Luova toimisto Mialo 2020

Tietosuojaseloste


Facebook


Instagram


Linkedin